Sosiologi pahanhajuisena ilmakuplana

Taannoisessa seminaarissa muuan opiskelija kysyi emeritusprofessori Antti Eskolalta, mitä nykypäivän sosiologin/sosiaalipsykologin kannattaisi tutkia? Vanha herrasmies silmäili opiskelijoita hetken ja kuin syvimmästä itsestään toivoi opiskelijoiden näkevän ”ajan hengen” ja sieltä hengestä löytämään aikamme tärkeät kysymykset.

Kysymysten esittäminen ja ilmiöiden näkyväksi tekeminen onkin jo itsessään sosiologisen tutkimuksen ja ajattelun suuri saavutus. Tähän tehtävään sosiologi kouluttautuu harjaannuttamalla tietämystään menneistä ilmiöistä ja niiden kautta syntyneistä teorioista. Samalla hän opettelee taitoja tullakseen tarkkanäköisemmäksi etsien selityksiä vastaamaan kysymykseen miksi? Sosiologi käyttää filosofiaa päästäkseen syvemmälle, mutta ei halveksu pintaa. Syvänteiden kartoittamisen jälkeen sosiologi nousee rohkeasti kohti pintaa laajentuen tietoisuuden meressä kuin ilmakupla konsanaan. Pinnalle noustessaan puhkaiseen kalvon ja tuo syvältä joskus pahankin hajuisia ilmoja. Tästä ei aina pinnalla tykätä!

Eräs aikamme merkittävä ilmiö on tuloerojen kasvu. Elinkeinoelämän edustajat peräänkuuluttavat tuloerojen luovan yrittämistä ja kannustavan tuottavampaan toimeliaisuuteen. Niin tai näin. Kuten yhteiskuntatieteissä usein käy, ilmiöstä voidaan esitellä sen jokin yksittäinen näkökulma ja siihen lähtökohtaan perustuen antaa ohjeita päättäjille sekä ihmeteltävää kansalle. Ongelma syntyy, kun ihmettely loppuu. Jos kukaan ei ole kertomassa kasvavien tuloerojen toisesta puolesta, kuten köyhyydestä, rikollisuudesta ja itse onnellisuuden suhteellisuudesta, ei ihmettelyä synny. Tilalle tulee yksimielisyys, tasainen pinta, jossa vaihtoehtoja ei nähdä. Tämän pinnan rikkominen on sosiologin tehtävä!

Heikki L.

vol 2. - Sosiologian ja vallan suhteesta

Niin, sosiologian suhde yhteiskuntaan ja valtaan. Merkittävämmät oppi-isämme Marx, Weber ja Durkheim olivat kaikki omalla yhteiskuntateoreetikkoja. He halusivat kokonaisvaltaisesti ymmärtää ympärillään näkyvää yhteiskuntaa, sitä mistä se tulee ja minne se on menossa. Millainen nykypäivänä on suomalaisen sosiologian rooli yhteiskunnasta ja sen tilasta käytävässä keskustelussa?

Vuoden 2003 sosiologipäivillä aiheena oli sosiologian valta. 2000-luvun vaihdetta on kuvattu suomalaisen sosiologian murrostilaksi tai kriisiksi. 1990-lukua hallitsi konstruktionismi, jossa yhteiskunta ja sen ongelmat näyttäytyvät kielen kautta luotuja instituutioina. Monet totesivat, että todellisten ongelmakohtien tutkimuksen sijaan keskityttiin siihen kuinka näitä kohteita kielellisesti käsitellään. Raija Julkunen sanoi vuonna 2003 sosiologipäivien yleisesitelmässään osuvasti suomalaisen sosiologian tunnuspiirteen olevan valtaa välttelevä tiede. Niin kutsutun "yksityisen" tutkimus on vallannut alaa, kuka haluaisi ottaa vastuun sanoa jotain julkisesta?

Ovatko muut yhteiskuntatieteelliset tieteenalat vieneet sosiologialta sen tehtävän keskittyä kokonaisvaltaisiin yhteiskuntaa koskettaviin kysymyksiin? Eikö sosiologian panosta yhteiskunta-analyysiin tarvita kun muun muassa yhteiskuntapolitiikka, kansantaloustiede, journalistiikka ovat yhteiskunnallisen neuvonantajan asemassa? Sosiologian vahvuutena on kuitenkin sen kyky puhutella suurta yleisöä. Pystymme luomaan humaania, yksilöstä ja hänen tarpeistaan lähtevää tutkimusta. Voimme toimia yhteiskunnallisen vuoropuhelun välittäjänä ja herättäjinä tuottamalla kriittistä tutkimustietoa kansallisissa ja kansainvälisissä hermopisteissä olevista alueista.

Ovatko sosiologit ottaneet tuota paikkaansa jonka Julkunen kehoittaa meitä puheessaan ottamaan? Sosiologia tänä päivänä on pluralistinen tiede ja tutkimusta tehdään elämän ja yhteiskunnan jokaiselta saralta. Silti sosiologit loistavat poissaolollaan yhteiskunnallisen keskustelun ytimestä. Nyt jos koskaan tarvittaisiin suomalaista, sosiologista ja kriittistä tutkimusta yhteiskunnan tilasta.

Julkusen hienoa lausetta vielä lainaten: "miten voisi ajatella vastavirtaan ja silti ajatella eteenpäin, tehdä maailmasta kotoista ja pitää yllä toivoa?"

Lähde: Julkunen, Raija (2003) Sosiologia - valtaa välttelevä tiede? Sosiologipäivien yleisesitelmät. Julkaistu Sosiologia-lehdessä numerossa 2/2003.

Kirjoittanut: Kristiina

Tieto karsinassa?

Sana "sivistys" kumpuaa latinasta ja sillä tarkoitettiin yksilöä (civilis), joka elää tietyn formaalin koodiston mukaan. Sosiologisesti sivistyksen määritelmää voidaan tarkastella dikotomisessa suhteessa luontoon: ihminen on sivistynyt ja luonnon organismit ovat vastaavasti villejä (ei-sivistyneitä). Sivistys on siis osaltaan pohjana sille sääntömääräiselle yhteiskunnalle, jonka osina toimimme.

Sivistys liitetään myös varsin usein koulutukseen ja erityisesti korkeakoulutukseen. Puhutaan sivistysyliopistosta, joka edistää tieteellisen ketjun avulla paitsi universaalia hyvinvointia, myös tiedon välittymistä sukupolvien välillä. Yliopistolain tultua voimaan on hyvä palata kysymykseen: mikä on yliopiston tehtävä? Tuleeko korkeakoulutuksen palvella koko ihmiskuntaa vai pelkästään "niitä käsiä, jotka ruokkivat"? Ilkka Kauppinen nosti esille väitöstutkimuksessaan (2008) esille mielenkiintoisen ilmiön, jota voidaan kutsua tiedon aitaamiseksi. Tällä tiedon käytön rajaamiseen tähtäävällä toiminnalla tarkoitetaan yleensä immateriaalioikeuksien rajoittamista eli esim. patentin hakemista uudelle oivallukselle, joka voi olla käytännössä mitä tahansa aina keksinnöistä vaikkapa suomalaiseen koulutusjärjestelmään. Aitaamisen avulla aiemmin vapaa ja kaikkien käytettävissä oleva tieto muuttuu tuotteeksi, jonka saa käyttöönsä vain latomalla riittävästi taalereita tiskiin. Minne hävisi vapaan sivistyksen ajatus? Onko uusien liikelaitostettujen yliopistojen tehtäväksi tullut mahdollisimman suuren patenttisalkun kerääminen, jolloin vapaasta tiedon välittymisestä eri sukupolville tuskin voidaan puhua?

Onneksi on myös yksilöitä, jotka näkevät tieteen merkityksen hieman toisin. Hyvänä esimerkkinä mainittakoot hiljattain HS:n sivuillakin komeillut matemaatikko Grigori Perelman, joka sattui keksimään ratkaisun erääseen kimuranttiin matemaattiseen ongelmaan. Hän ei ottanut vastaan yhtäkään tunnustusta tai palkintoa oivalluksestaan. Hän ei myöskään julkaissut teoriaansa yhdessäkään tieteellisessä julkaisussa. Hän ei suostunut lehdistön pommitettavaksi, vaan mainitsi olevansa kiireinen sienestyksen kanssa. Toisin sanoen hän ei antanut "muille" valtaa legitimoida hänen tutkimustaan osaksi globaalia pääomien vaihtojärjestelmää, vaan hän totesi ykskantaan: "tieteen saavutukset kuuluvat koko ihmiskunnalle". Tästä on paljon opittavaa.

Lähteet

Kauppinen, I. (2008). Globalisoituva patenttijärjestelmä auttaa luomaan monopoleja.

Kirjoitti: Janne K.